
"Vietä kesälomasi loikoillen ja anna meidän hoitaa maalaus"
Sesongin 2025 parhaat ajat myydään nopeasti varaa omasi ajoissa.
Huolelliset maalaustyöt & pätevä maalari
Maalaamme jokaisen kohteen aina tarkasti ja laadukkaasti.
Pitkän kokemuksen myötä meille on karttunut tietoa maaleista, niiden peittävyydestä ja sopivuudesta erilaisiin kohteisiin.
Ennen urakan aloitusta käymme läpi asiakkaan kanssa kaikki asiakkaan toiveet ja huolet. Jos kesken urakan huomaamme epäselvyyksiä, otamme yhteyttä asiakkaaseen ja sovimme jatkosta, Pidämme yhteyttä tiiviisti asiakkaisiin urakan aikana, jotta asiakkaalle on aina selvää missä vaiheessa urakka on.
Käytämme ulkomaalauksissa, sekä sisämaalauksissa pääasiassa Tikkurilan tuotteita.
Öljymaaleista ulkona suosimme Virtasen 4-öljyn maalia. Maalaamme kuitenkin kaikilla maaleilla, oli sitten kyse punamullasta, kuullotteesta, tai vaikka kalkkimaalista.
Teemme kaikki projektimme, aina huolella alusta loppuun saakka, kuivumisaikoja ja ohjeita noudattaen, siksi me emme esimerkiksi maalaa talosi julkisivua 2 päivässä.
Varaamme yleensä työmaihin tarpeeksi aikaa omasta kalenteristamme, jotta mahdolliset lisätyöt,(lautojen vaihdot yms.) saadaan samalla kertaa hoidettua ilman kiireen aiheuttamaa sählinkiä ja kireää ilmapiiriä. Lue lisää maalausliikkeemme palveluista ja soita maalari paikalle. Palvelemme Espoossa, Lohjalla ja koko Uudellamaalla.
Miksi valita Tikkurilan Vinha?
Vinha on kehitetty puujulkisivuille kestämään Suomen ääriolosuhteita. Pinta joustaa ja elää alustan ja vuodenaikojen mukaan. Muodostaa vettähylkivän pinnan, joka kuitenkin päästää vesihöyryn ulos. Maalattu pinta kestää UV-säteiden vaikutuksia.
Jättää kauniisti puun kuvion näkyviin
Vinha ei täytä puupintaa kuten talomaalit, vaan puun pinnan struktuuri jää paremmin näkyviin.
Suojaa maalikalvoa homeelta
Vinha muodostaa vettä hylkivän maalikalvon, joka päästää vesihöyryn läpi alla olevasta puurakenteesta. Antaa paremman suojan hometta vastaan maalatuille puupinnoille.
Erinomainen huoltomaali
Vinhalla on erittäin laaja käyttöalue, se sopii kaikille puujulkisivuille ja on erinomainen huoltomaali kaikille vanhoille akrylaatti- ja öljymaalipinnoille sekä vanhoille kuultokäsitellyille pinnoille.
Edullisuus ja nopeus
Vinha on isoissa 18l purkeissa edullisempi kuin moni vastaava maali, Vinhalla käsitelty pinta on kosketuskuiva tunnin kuluttua ja uudelleenkäsiteltävissä noin kahden tunnin kuluttua käsittelystä, säästä riippuen. Tämä nopeuttaa 2 kertaan maalattavia kohteita.
Inkoo Degerby
Tämä huomattavan massiivinen omakotitalo/autotalli/vierastalo kompleksi oli jäänyt vain yhdelle maalauskerralle rakennusvaiheen jälkeen. Tämä oli pinta-alaltaan hyvin suuri ja vei aikaa useamman viikon. Maalina Virtasen 4-Öljyn maali. Ovet Ruiskumaalattiin uudenveroisiksi Maalina Tikkurilan Unica.
Nurmijärvi.
Tämä talo oli hieman rapsakassa kunnossa, Talo homepestiin, irtomaalit skrapattiin, ikkunalaudat irroitettiin ja vaihdettiin uusiin. Tämän jälkeen maalattiin 2 kertaan Virtasen 4-Öljyn maalilla sävyllä Tiira. Katto pestiin panssaripesulla, ruosteet hiottiin jonka jälkeen ruostkohtiin laitettiin tikkurilan rostex maalia. Tämän jälkeen katto maalattiin Liuotinohenteisella Kirjo kattomaalilla, värinä ruoste. Katto maalattiin pensselillä ja telalla.
Espoo, taloyhtiö
Viimeinen Taloyhtiö tälle vuodelle 2023. Espoossa, A-F taloissa vaihdettiin kaikki huonot laudat varastoista, räystäistä ja katoksista. Kaikki puuosat Pestiin homepesulla ja Maalattiin Vinhalla. Hiottiin ruosteet pois parvekkeiden kaiteista pohjustettiin rostexilla ja maalattiin panssarilla. Jätekatoksen ulkopuoli pestiin ja maalattiin- Kaikkien talojen aidoista poistettiin huonot/mädät laudat(n.200kpl) ja vaihdettiin uusiin, ne pohjamaalattiin jonka jälkeen maalattiin kaikki aidat kertaalleen yli.
Terassin rakennus, ja autotallin tolppien pesu ja maalaus Inkoossa.
Omakotitalon maalaus Hangossa
Seruraava kohteemme oli Hangossa omakotitalon ja autotallin yhdistelmä, tässä oli kyseessä värin vaihto ja kaikki tuli samalla värillä. Maalina Tikkurilan Vinha ja väri oli Brie
Omakotitalon, saunamökin, puuceen ja aitojen maalaus 2023 Vihtijärvellä.
2023 Ensimmäinen ulkomaalaus Vihtijärvellä, Omakotitalo, saunamökki ja puucee maalattiin Virtasen 4-öljyn maalilla ja aidat Tikkurilan aitamaalilla. Saunamökki ja puucee olivat aikaisemmin maalattu punamullalla, asiakas ei tykännyt siitä koska tarttui aina vaatteisiin ja pyyhkeisiin. Saunamökin räystäänaluset olivat huomattavan leväkerroksen alla, koko mökki pestiin homepesulla, harjattiin ja huuhdottiin vedellä jotta suurin osa irtopunamullasta ja levä saatiin pois. Tämän jälkeen mökki sai kuivua kunnolla ja harjattiin vielä kuivana. Tämän jälkeen mökki ja puucee saivat öljymaalin pintaansa.
Espoo, taloyhtiö
Taloyhtiön 29 ovea saivat uuden elämän.
Espoo, 6 rivitalon julkisivut, sekä 29 ulko-ovea Tikkurilan Unica akvalla.
Lahela, omakotitalo ja autotalli
Lahelassa maalattiin iso omakotitalo, autotalli ja varastoja vaaleasta tummaksi. Maalaus 2x Vinhalla.
Mökin maalaus järven rannalla.
Likainen mökki pestiin homepesulla, irtomaalia lähti runsaasti. Mökki maalattiin Tikkurilan Vinhalla, myös ikkunanpokat sekä ovet maalattiin.
Mökki on kuin uusi.
Raasepori, Uuden ulkoverhouksen
maalaus kahteen kertaan.
Tässä mökissä asiakas halusi, punamullan värisen mökin, mökki maalattiin 2 x Tikkurilan Vinhalla värinä Falun punainen.


Virtasen 4 Öljyn maali, kevään ensimmäisiin maalauksiin.
Vanha punamulta maalattiin Virtasen 4 öljyn maalilla, ilme uudistui huomattavasti värin vaihdon vuoksi.
Julkisivu pestiin ensin homeenpoistoaineella, jonka jälkeen se maalattiin kahteen kertaan Virtasen 4 öljyn maalilla.


Maalaamme myös taloyhtiöitä
Tässä Espoossa sijaitsevassa taloyhtiössä , käytössä Tikkurilan Vinha, sekä Tikkurilan Unica Akva.
3kpl 2-kerroksisia rivitaloja, 3kpl rivitaloja, sekä ulkovarastot ja jätekatokset.




